02.05.2007 - 13:35
Niin ne asiat vaan muuttuvat hetkessä. Lauantaina soittivat M:lle että saunailta kutsuu illalla. Ajattelin että jos vain sinne lähtee, niin mä nostan kans kytkintä ja tulen vasta keskiviikko aamuna takasin, en tosin sanonut yhtään mitään, eli menköön jos haluaa. No ei mennyt, mistä olin tietysti hyvin tyytyväinen. Edelleen välillämme oli pientä lievää takakireisyyttä ja suurempaa fyysistäkontaktia ei ollut havaittavissa. Mutta mun luja päätös pysyä kiukkuisena alkoi yllätys, yllätys jälleen kerran horjumaan. Sovintoa ei sillä kertaa saatu hierottua, mutta ei hirveää vihamielisyyttäkään.
Sunnuntai-iltana se sitten räjähti silmille koko paska. Mies yrittää harrastaa seksiä, puutteessa tietysti molemmat, mutta ei suostu suutelemaan. en tiedä miten muut tähän suhtautuisivat, mutta mulle se oli maailman loppu eli olin pelkkä PANO! Ikään ennen en ole ollut niin lähellä hajota henkisesti, musta tuntui että ei se mua yhtään rakasta. Koskaan aikaisemmin en ole sellaista tuskaa tuntenut, enkä todellakaan haluakkaan enää ikuna tuntua. Ajattelin vain että mun on päästävä pois, en kestä tätä enää. Mies ei antanut mun kuitenkaan lähteä ja tunnin itkemisen jälkeen rauhoituin sen verran että jäin sitte kotiin.
Maanantaiaamu toi mukanaan rauhan ja suutelevan miehen ja kaikki on ollut taas, ah niin ihanaa! (kuinka kauan) Ja tämä kaikki siis alkoi siitä että ruoka ei ollut valmista! Ihan sairasta! Onkohan muillakin tämä avioliitto näin kypsien ihmisten käytöstä kuin meillä?
Mua kuitenkin pelottaa tulevat riidat ja se että kestoltaan niistä on tullut liian pitkiä. Mitä sitten jos tulee oikeasti joku iso asia niin miten se sitten hoidetaan. Mutta on meillä toki asioita joista ei riidellä: raha / viinan käyttö/ baarissa käynti. Suosituimmat perheriidat: kotityöt, yhdessä vietetyn ajan puute eli vain ne. Kaksi asiaa jotka ovat kuitenki koko elämä.
Sunnuntai-iltana se sitten räjähti silmille koko paska. Mies yrittää harrastaa seksiä, puutteessa tietysti molemmat, mutta ei suostu suutelemaan. en tiedä miten muut tähän suhtautuisivat, mutta mulle se oli maailman loppu eli olin pelkkä PANO! Ikään ennen en ole ollut niin lähellä hajota henkisesti, musta tuntui että ei se mua yhtään rakasta. Koskaan aikaisemmin en ole sellaista tuskaa tuntenut, enkä todellakaan haluakkaan enää ikuna tuntua. Ajattelin vain että mun on päästävä pois, en kestä tätä enää. Mies ei antanut mun kuitenkaan lähteä ja tunnin itkemisen jälkeen rauhoituin sen verran että jäin sitte kotiin.
Maanantaiaamu toi mukanaan rauhan ja suutelevan miehen ja kaikki on ollut taas, ah niin ihanaa! (kuinka kauan) Ja tämä kaikki siis alkoi siitä että ruoka ei ollut valmista! Ihan sairasta! Onkohan muillakin tämä avioliitto näin kypsien ihmisten käytöstä kuin meillä?
Mua kuitenkin pelottaa tulevat riidat ja se että kestoltaan niistä on tullut liian pitkiä. Mitä sitten jos tulee oikeasti joku iso asia niin miten se sitten hoidetaan. Mutta on meillä toki asioita joista ei riidellä: raha / viinan käyttö/ baarissa käynti. Suosituimmat perheriidat: kotityöt, yhdessä vietetyn ajan puute eli vain ne. Kaksi asiaa jotka ovat kuitenki koko elämä.
Kommentit